Nykyään lähes kuka vaan pystyy rakentamaan hienot ja toimivat nettisivut ilmaiseksi tai hyvin edullisesti hyödyntämällä moderneja työkaluja. Netti on pullollaan ohjeita tämän tekemiseen ja ohjeilmointikokemusta ei käytännössä tarvita. Useat työkalut mainostavatkin helppokäyttöisyyttä ja sivujen rakentamisen nopeutta.
Toisaalta taas esimerkiksi verkkosivujen suunnitteluun, ylläpitoon, sisällön tuottoon, päivittämiseen, kävijämäärien kasvattamiseen ja kaikennäköisiin pieniin viilauksiin voi mennä yllättävänkin paljon aikaa. Kiireisellä ihmisellä tälle ajalle löytyy parempaakin käyttöä. Kannattaako sinun siis rakentaa ja ylläpitää kotisivut ilmaiseksi itse, vai maksaa tästä ammattilaiselle?
Luettuasi tämän artikkelin tiedät, mikä tapa nettisivujen tekoon sopii sinulle parhaiten. Esittelen myös suosituimpia ja parhaita alustoja ja työkaluja omien kotisivujen tekemiseen.
Käyttötarkoitus ja tarpeesi
Minkälaiseen tarkoitukseen nettisivut tulevat? Mitä haluat niillä saavuttaa? Näihin kysymyksiin kannattaa miettiä vastaukset valistuneen päätöksen mahdollistamiseksi. Käyn tässä kappaleessa muutamia erilaisia esimerkkitapauksia ja niiden vaatimuksia läpi verkkosivujen rakentamisen kannalta.
Kotisivut yritykselle
Yrityksiä on monenlaisia, ja samoin myös tarpeita nettisivuille. Aloitteleva pienyrittäjä saattaakin pohtia, kannattaako ammattilaisen tekemistä nettisivuista maksaa, vai olisiko järkevämpää säästää tekemällä sivut itse. Joissain tapauksissa itse tehdyt sivut ovat riittävät, mutta usein oma aika kannattaa käyttää itse yritystoimintaan. Itse tehdyt sivut jäävät myös usein huolenpitoa vaille muiden kiireiden lomassa, eikä niillä saavuteta optimaalista hyötyä.
Tiedätkö jo nyt haluavasi säästää omaa vaivaa ja tettää nettisivut ammattilaisilla? Varaa meiltä ilmainen konsultaatio, niin selvitetään tarpeesi!
Yhden sivun käyntikortti -tyyppiset nettisivut
Tyypillisesti tällaisella sivulla esittelet lyhyesti yrityksesi, sen tarjoamat palvelut ja sieltä löytyy myös yrityksesi yhteystiedot. Pointtina on pystyä tarvittaessa linkkaamaan sivu kaikille yrityksestäsi kiinnostuneille. Tämä voi sopia hyvin vaikkapa Startup -yrityksille, sillä sivujen tarkoituksena on usein toimia esittelynä mahdollisille sijoittajille ja ensimmäisille asiakkaille. Toinen soveltuva kohde voisi olla vaikkapa uusi ravinitola. Tällöin sivulta voisi löytyä yhteystietojen lisäksi menu.
Tällainen sivu ei kuitenkaan aja myyntiä. Jos olet vaikkapa yksityinen hieroja ja hankit tällaiset sivut, niin niitä ei todennäköisesti tule löytymään googlaamalla vaikkapa “hieroja helsinki”. Tämän tyylisillä hauilla kuitenkin haluaisit löytyä, sillä näin voit tavoittaa uusia asiakkaita. Sivusi saattavat löytyä googlaamalla nimenomaan yrityksesi nimen tai sinun nimesi. Tätä mahdolliset uudet asiakkaat eivät kuitenkaan tietenkään tee. Tarvitsetkin sivuillesi hakukoneoptimointia, markkinointia, sekä ihmisiä kiinnostavaa sisältöä.
Tällaiset käyntikortti -tyyppiset sivut voi tehdä itse melko helpostikin alla esitellyillä työkaluilla. Aikaa aloituksesta kelvollisen sivun julkaisuun voi aloittelijalla mennä muutamista tunneista muutamiin päiviin. Tähän vaikuttaa paljolti se, että kuinka paljon olet jo valmiiksi miettinyt sivun rakennetta ja löytyykö sinulta sivuille sopivia kuvia ja muuta materiaalia. Ammattilainen tekee kuitenkin todennäköisesti parempaa jälkeä. Tällaiset sivut freelancerin tekemänä maksavat tyypillisesti luokkaa 500€ – 1500€.
Useamman sivun mittaiset yrityksen palveluita esittelevät sivut
Tämänlaiset sivut sisältävät luonnollisesti kaiken, mitä käyntikorttisivutkin. Lisäksi sivuilla voidaan navigointirakenteen avulla esitellä suurempi määrä erilaisia yrityksen tarjoamia palveluita ja muuta tietoa lukijalle sopivassa muodossa.
Tällaisilla sivuilla saatetaan myös pitää blogia, jolla oikein tehtynä voidaan ajaa sivuille orgaanista trafiikkia. Näin sivuilla voidaan mahdollisesti kasvattaa yrityksen myyntiä. Hakukoneoptimointi, markkinointi ja sisältö ovat myös tällaisten sivujen kohdalla tärkeässä asemassa, jos haluat sivuillesi kävijöitä.
Laajempien sivustojen suunnittelu ja rakentaminen alkaakin olla jo suurempi urakka. Tämänkin kykenee kuitenkin aloittelijakin tekemään. Aikaa tosin menee todennäköisesti rutkasti ja hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi joutuu/pääsee opettelemaan paljon uusia asioita. Useimmille suosittelisin ammattilaisen palkkaamista tähän hommaan. Hänelle tämänlaisista sivuista joutuu pulittamaan tyypillisesti luokkaa 1500€ – 3500€. Sivumäärän kasvaessa hintakin tietysti kasvaa. Samoin myös lisäpalvelut, kuten graafinen suunnittelu kasvattavat hintaa.
Verkkokauppa
Verkkokauppa eroaa usein selvästi edellä esitellyistä sivuista sekä rakenteellisesti, että sisällöllisesti ja myös käyttötarkoitukseltaan. Verkkokaupan ideana on tietenkin myydä tuotteita. Tätä varten tarvitset sivuillesi paljon kävijöitä. Markkinointistrategia pitääkin olla hyvin mietittynä, kukaan ei sivuillesi vahingossa eksy.
Verkkokauppaa perustaessa suosittelen lähtökohtaisesti ammattilaisen palkkaamista apuun teknisten ongelmien minimoimiseksi. Tosin yksinkertaisen verkkokaupan pystyttäminen ei ole nykyaikaisilla työkaluilla mahdoton urakka, ja netistä löytyvillä ohjeilla aloittelijakin kyllä pystyy sen tekemään. Varaudu käyttämään tähän kuitenkin huomattava määrä aikaa. Ammattilaisen tekemänä verkkokaupan perustaminen maksaa muutamasta tuhannesta eurosta ylöspäin.
Henkilökohtainen netti CV tai oma blogi
Jos teet nettisivut “itseäsi varten” niin suosittelen lähtökohtaisesti myös tekemään sivut itse. Tämä siksi, että tällaisessa tapauksessa ei yleensä ole perusteltua maksaa useita satoja tai tuhansia euroja ammattilaiselle sivujen tekemisestä.
Esimerkiksi omana ansioluettelona toimiva nettisivu saattaa olla alasta riippuen monelle järkevä ja mielekäs tapa esitellä omaa osaamista. Tällaisen sivun ideana on tietenkin linkata sitä sinusta mahdollisesti kiinnostuneille työnantajille. Se tulee myös todennäköisesti löytymään Googlettamalla sinun nimesi. Kävijämäärät tulevat todennäköisesti olemaan hyvin pieniä (ellet satu olemaan julkkis). Tähän tarkoitukseen sopiva sivu on helppoa ja järkevää luoda itse, sillä tarkoituksenakaan ei ole saada sivulle suurta määrää kävijöitä ja sivua tarvitsee päivittää harvoin.
Jos itselle nettisivua tehdessä hankit domainiksi vaikkapa “sukunimesi.fi”, niin voit myös halutessasi luoda itsellesi muotoa “etunimesi@sukunimesi.fi” olevan sähköpostiosoitteen!
Jos sinua taas kiinnostaa vaikkapa ylläpitää harrastukseesi liittyvää blogia, niin tällöinkin suosittelen verkkosivujen tekemistä itse. Tämähän on olennainen osa blogin kirjoittamisen hauskuutta! Tässä tapauksessa saatat kuitenkin haluta myös kasvattaa nettisivujesi kävijämäärää. Tällöin kannattaa itse perehtyä SEO:hon eli hakukoneoptimointiin.
Vaihtoehdot
Mitä vaihtoehtoja sinulla sitten oikein on?
Voit tietysti tehdä sivut kokonaan itse. Tällöin olet itse kontrollissa ja vastuussa kaikesta. Tämä on luonnollisesti edullisin ja aikaa vievin vaihtoehto.
Toinen vaihtoehto on maksaa ammattilaiselle sivujen rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Tämä vaihtoehto vie sinulta vähiten aikaa, mutta maksaa myös eniten rahaa. Tässä tapauksessa sinulla on myös aina henkilö, johon ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa. Tämä voi vuosien varrella vähentää harmaita hiuksia huomattavasti.
Sitten on tietysti olemassa myös välimaasto vaihtoehtoja. Yksi on se, että maksat ammattilaiselle sivujen rakentamisesta, mutta huolehdit itse ylläpidosta. Tällöin säästät alussa aikaa, mutta maksat sivujen rakentamisen koko hinnan. Tätä en lähtökohtaisesti suosittelisi varsinkaan, jos et ennen ole ylläpitänyt nettisivuja. Tällöin et nimittäin tunne työkalua, jolla sivut on rakennettu ja kynnys muutosten tekoon voi kasvaa suureksi. Tällöin sivut jäävät helposti huolenpitoa vaille.
Toinen välimaasto vaihtoehto on se, että ensin rakennat sivut itse, ja myöhemmin palkkaat ammattilaisen ylläpitämään sivuja. Tämä voi olla toimiva ratkaisu, jos sinulla ei juuri nyt ole varaa ulkoistaa nettisivujen tekoa.
Hyödyt ja haitat
Mitä mahdollisia hyöytyjä voit saavuttaa tekemällä verkkosivusi itse? Entä mitä haittaa siitä voi olla? Tässä muutama seikka listattuna.
+ Pääset alkuun ilman kustannuksia
Tai melkein ilman kustannuksia. Saatat joka tapauksessa joutua maksamaan työkaluista, domainista tai hostauksesta/webhotellista joita käytät. Nämä ovat kuitenkin edullisia ammattilaisen tuntipalkkaan verrattuna.
Jos tarve säästää on suuri ja sinulta löytyy ylimääräistä aikaa, niin itse tehdyt sivut voivat hyvinkin olla kannattava ratkaisu.
+ Maksat vain siitä mitä tarvitset
Itse sivuja rakentaessa pääset myös itse valitsemaan kaikki ominaisuudet jotka tarvitset. Esimerkiksi käyntikortti -tyyppisien sivujen tapauksessa sinulla ei välttämättä ole tarvettakaan hakukonenäkyvyydelle, joten hakukoneoptimoinnista on turha maksaa.
+ Opit uusia asioita
Tieto on valtaa, niinhän sitä sanotaan. Ensi kertaa nettisivuja rakentaessasi opit varmasti paljon uutta ja törmäät uusiin käsitteisiin. Nettisivujen rakentaminen on myös luovaa työtä ja voi siksi olla yllättävänkin hauskaa!
– Sivujen tekeminen ja ylläpito on aikaa vievää puuhaa
Etenkin aloittelijalla voi mennä hyvinkin pitkään päästä alkuun ja saada sivut tehtyä ja julkaistua. Jos haluat kasvattaa sivujen orgaanista trafiikkia, niin sivuille pitäisi myös tuottaa ihmisiä kiinnostavaa sisältöä.
– Tekniset ongelmat
Teknisten ongelmien selvittelyyn voi niiden ilmetessä mennä kokemattomalta yllättävänkin paljon aikaa. Lisäksi ne voivat kärsimättömälle aiheuttaa huomattavasti harmaita hiuksia.
– Hakukoneoptimaalisuuteen vaikuttaminen
Tämä on sivujen tekemisen lisäksi oma erillinen urakka. Jos sinulla ei ole tästä aiempaa kokemusta, niin sen opettelu vie oman aikansa. Voit aloittaa meidän oppaasta.
Tämä on toki tarpeellista vain, jos pyrit saamaan sivuille orgaanisesti kävijöitä.
Työkaluja nettisivujen rakentamiseen
Nettisivujen rakentamiseen on useita erilaisia työkaluja. Tässä esittelen muutamia hyviä vaihtoehtoja. Näistä kaikista paitsi Squarespace:sta löytyy ilmaiset versiot, joskin useat hyödylliset ominaisuudet ovat kuukausi- tai vuosimaksun takana. Hinnoittelu on kuitenkin tässäkin tapauksessa edullista ammattilaisen rakentaman sivun hintaan verrattuna. Myös ammattilaiset käyttävät samoja työkaluja, joten juoksevia kustannuksia verkkosivujen ylläpidolle tulee tässäkin tapauksessa.
Wix
Wix on suosituin verkkosivujen rakennus -työkalu. Se on myös yksi joustavimmista tällaisista työkaluista ja julkaisee uusia ominaisuuksia jatkuvasti.
Yksi Wix:in parhaista ominaisuuksista lienee kattava valikoima designerien suunnittelemia teemoja/malleja. Nämä mahdollistavat upeiden sivujen luonnin käden käänteessä ilman graafisen suunnittelun osaamista. Lisäksi niiden sovittaminen omiin tarpeisiisi on suoraviivaista.
Suuriin ja laajoihin, yli 30 sivun verkkosivustoihin Wix ei ole sovellu kovin hyvin. Tämä johtuu siitä, että se ei mahdollista kovin monimutkaisia navigointirakenteita. Ilmainen versio ei myöskään mahdollista oman domainin käyttöä.
Squarespace
Squarespace on myös eräs suosituimpia verkkosivujen rakennus -työkaluja. Sen parhaisiin ominaisuuksiin lukeutuu valmiiden sivujen hieno ja selkeä ulkoasu hyödyntämällä valmiita teemoja, hyvät blogi -ominaisuudet sekä hyvä verkkokauppa -ominaisuus.
Huonoihin puoliin lukeutuu ilmaisversion puuttuminen, verkkosivujen varmuuskopiointi -ominaisuuden puuttuminen, sekä lisäosien rajallinen määrä verrattuna vaikkapa Wix:iin tai WordPress:iin.
Weebly
Weebly:ä tituleerataan helpoimmaksi verkkosivujen rakennus -työkaluksi. Käyttöliittymä on visuaalinen ja käyttäjä raahaa elementit haluamilleen paikoille. Se soveltuu myös hyvin suuremmillekkin sivustoille ja teemat ovat tyylikkäitä sekä mobiilioptimoituja.
Myös Weebly:ä käyttäessä tarvitset maksullisen version oman domainin käyttöä varten. Lisäosia on myös vähemmän kuin esimerkiksi Wix:issä ja WordPress:issä.
Webnode
Webnode on helppokäyttöinen verkkosivujen rakennus -työkalu, josta löytyy myös suomenkielinen versio. Yksinkertaisten sivujen tekeminen onnistuu helposti ja nopeasti valitsemalla valmiin pohjan ja lisäämällä pohjan päälle oman sisällön. Monikieliset sivustot onnistuvat myös Webnode:lla helposti.
Blogi -ominaisuuksissa on toivomisen varaa ja verkkokauppa ominaisuus on kilpailijoihin verrattuna kehno. Webnode:ssakin tarvitset maksullisen version oman domainin käyttöä varten, mutta maksullisessa versiossa saat domainin kaupan päälle vuodeksi.
WordPress
WordPress on maailman suosituin järjestelmä nettisivujen tekoon. Se on hyvin tehokas, kustomoitava ja joustava työkalu minkälaisille tahansa nettisivuille.
Kuka vain pystyy tekemään WordPress:iin omia Plugin -työkaluja ja teemoja. Tämän seurauksena WordPress pystyykin tarjoamaan niitä valtavan määrän. Teemat määrittävät käytännössä sivujen layoutin, eli erilaisten elementtien asettelun. Näitä hyödyntämällä voi luoda upeat sivut helposti ilman graafisen suunnittelun osaamista. Plugineille taas voi lisätä helposti sivuille erilaisia toimintoja, kuten vaikkapa yhteydenottolomakkeita.
WordPress on ns. Content Management System (CMS), joka eroaa muista tähän mennessä esitellyistä työkaluista, jotka ovat ns. website builder:eita. CMS on ohjelma, jota voi ajaa millä tahansa verkkopalvelimella ja jossa voi kontrolloida käytännössä kaikkia elementtejä. Website builderit sen sijaan ovat työkaluja, jotka toimivat vain palvelun tarjoajien palvelimilla. Ominaisuudet ovat näissä jäykempiä, mutta toisaalta tämä mahdollistaa helppokäyttöisyyden.
WordPress:istä on olemassa kaksi eri versiota. wordpress.com toimii WordPressin omilla palvelimilla ja sen käyttö sisältää enemmän rajoituksia. Esimerkiksi oman domainin käyttö on maksullinen ominaisuus. wordpress.org on sen sijaan ilmainen työkalu, joka sisältää kaikki WordPress:in tehokkaat ominaisuudet, mutta sitä käytettäessä domain ja hostaus pitää hankkia muualta. WordPressin .com -versio onkin käytännössä website builder, kun taas .org versio on CMS.
WordPressin .org -version huonoihin puoliin lukeutuu sen käytännössä loputtomista kustomointimahdollisuuksista seuraava monimutkaisuus. .com -versio on helppokäyttöisempi, mutta toisaalta rajoittaa käytäjää paljon ja useista ominaisuuksista joutuu maksamaan.
Webflow
Webflow yhdistää tehokkaat CMS ohjelmiston vahvuudet ja intuitiivisen visuaalisen editorin. Tämä mahdollistaa täyden kontrollin verkkosivujen rakenteesta, ilman tarvetta ohjelmoinnille. Webflowia saattaakin ajatella helppokäyttöisempänä versiona WordPress:istä.
Webflow on useiden ominaisuuksiensa ja kustomoitavuudensa vuoksi monimutkaisempi, kuin ylempänä esitellyt työkalut (poislukien WordPress). Tästä syystä se ei välttämättä sovellu niin hyvin aloittelijoille. Hinnoittelu on myös hieman monimutkanen ja mitä useampia ominaisuuksia tarvitset, sitä kalliimmaksi se tulee.
Haluatko sittenkin säästää omaa vaivaa ja teettää sivusi ammattilaisilla? Varaa meiltä ilmainen konsultaatio, niin selvitetään tarpeesi!